Mä oon niiin iloinen, että kyyneleet vieri poskelle! Tyttö voi paremmin, mun paasaminen ja komentaminen tehosi ja ne ihan oikeesti olivat ymmärtäneet mitä tarkoitin! Yön läpi tyttö oli saanut lääkkeet ja maidot niinkuin pitikin ja nyt aamun kierrolla avasi jo silmät!! 🤗🤗🤗🤗 Turvotuksetkin oli vähän laskeneet ja jaksoi istua hetken!! Mä oon niiiiiiin happy!! Ei tässä tietty ole vielä takuita mistään, mutta ainakin nyt näyttää hyvältä! Ohjasin myös ruotsalaiset opiskelijat katsomaan hoidon perään sillä välin kun me ollaan Mufindissa. Nyt on vähän huojentuneempi olo lähteä. 

Ei tällaista koe Suomessa, paraneminen on lähes aina itsestäänselvyys. Olen työskennellyt Suomessa myös lasten syöpäosastolla ja siellä ilon ja surun kyyneleet toki kuuluivat asiaan. Ja kyllä sitä välillä muutenkin eläytyy lapsen tilanteeseen niin, että liikuttuu. Se on silti erilaista. 

Isoja tunteita, elämää isolla sydämellä! Tää on niiiiin mua!! Pää leijuu, ja teksti on ihan hölmöä, mutta ei haittaa! 😂 Mä oon vaan niin fiiliksissä!! Ja tuun muistamaan mun ensimmäisen kwasiorkor -potilaan aina, ihana kolme vuotias tyttö, jolle vihdoin näkyy valoa pitkän tunnelin päässä.