Perillä Ilembulassa, mikä siis olikin meidän määränpää. Eilen piti jo illasta olla täällä, mutta sen verta monta muuttujaa matkalle mahtui, että vähän venähti…

 

Palataanpa siis lähtöpisteeseen. Haikea oli sunnuntaiaamu 22.1 kotona, kun olin lapsille ja Tuomolle keksinyt jotain pientä muistamista ennen lähtöäni. Siinä sitten itkettiin porukassa, vaikkei kuusi viikkoa nyt niin kovin lopullista olekaan :D  Mutta pitkä, pisin tähän astisista eroista sekä lapsiin että Tuomoon.

 

Lähdettiin ajelemaan Helsinkiin iltapäivällä ja Tuomo oli järkännyt meille unohtumattoman illan Sokos Hotelli Flamingossa, varannut sieltä sviitin ja skumpat ja muut herkut odottivat nauttijaansa pöydällä! Oli aivan huikean mukava “ Turvallista reissua Rakas” -ilta. Tuomo ajoi mut vielä lentokentälle maanantai aamuna klo 5.15. Haikeat heipat oli sanottu jo hotellilla (onneksi), niin unenpöppörössä matkaan lähtö sujui ilman suurempia kyynelehtimisiä..Seuraavan kerran nähdään sitten Sansibarilla 28.2 klo 11.30, jos kaikki aikatulut pitävät paikkaansa.  

 

Kentällä treffattiin Rudin kanssa, molemmat innoissaan lähdöstä! No Amsterdamin lento heti myöhässä ja se aiheutti sen, että Schiphollin kentällä kyllä ehdittiin jousten jatkolennolle Dariin, mutta laukut jäivät matkasta. No eihän se todellista seikkailijaa haittaa :D

 

Dariin lennettiin siis n. 10.5 tuntia, välilasku oli Kilimanjarolla. Lento sujui tosi kivuttomasti noinkin pitkäksi lennoksi. KLM:n tilava ja uusi kone, kaikki toimi ja palvelu oli hyvää. Kone oli myös tosi tyhjä, varmaan puolillaan. Amsterdamin sumujen takia siis oli koneet ympäri Eurooppaa myöhässä, varmaan iso osa ihmisiä eivät siten ehtineet jatkolennolle Dariin.

 

Perillä lentokentäällä hankittiin ensimmäisenä busines visat eli lupa tehdä töitä lyhyt ajanjakso. Syksyllähän tehtiin jo iso työ asumislupien, työlupien ja rekisteröitymisten suhteen. Yhtäkään niistä ei saatu. Nyt sitten busines visan kanssa ollaan ja tehdään se mitä saadaa. Hinta oli 250$ ja sen saamisessa ei siis ollut mitään vaikeuksia. Money talks...Ja kunhan jaksaa odottaa, täällä mikään ei etene kovin nopeesti.

Sen jälkeen tekemään ilmoitusta hävinneistä laukuista ja sitten lujaa hotellille (tai Guest House Onnelaan), minne kuskimme Frank meidät vei. Ihana ja ystävällinen Rudin tuttu jo monen vuoden takaa.

 

Onnela toimi sitten majapaikkanamme kolme yötä. Siellä ollessa aamupäivät hoidettiin paperiasioita, kännykkäliittymät ja nettiyhteydet kuntoon ja loppupäivät sitten rentoiltiin. Syötiin hyvin ja uitiin sekä käytiin mm. kalamarkkinoilla kääntymässä (joka loppui lyhyeen hirvittävän hajun vuoksi 40 asteen helteessä...).

 

Täällä herätään aikaisin ja mennään aikaisin nukkumaan, eletään auringon kanssa samaan tahtiin, mikä kyllä tuntuu sopivan mulle. Voi olla karu paluu Suomeen tämän suhteen :D

Eilen aamulla eli torstaina 26.1 lähdettiin sitten piiiiiitkälle matkalle kohti Ilembulaa, jälleen Frank kyytimässä meitä Toyotallaan. Ei niinkään uudella, mutta ihan toimivalla :) Ilmastoinninkin oli saanut juuri pelittämään, onneksi...Sillä itse sain ruuasta (todennäköisesti kanasalaatista, HUOM! Älä syö salaattia Tansaniassa...Opin tämä kerrasta, tästä lisää myöhemmin) hirvittävän vatsataudin, tai lähinnä ripulin. Homma alkoi edellisenä iltana ennen matkaan lähtöä, mutta aamulla olin vielä sen verran hyvässä kunnossa, että ajattelin selviäväni matkasta ihan hyvin. No toisin kävi...Kuume nousi ensimmäisen kerran jo heti aamusta, kun matkaa oli ajeltu vasta noin tunnin verran. Pysähdyksiä tehtiin paljon, etsittiin vessaa (eli täällä yleensä vain reikä maassa) vähän väliä. Onneksi Frank tiesi edes vähän mihin mennä, museoiden ja koulujen vessat tulivat tutuiksi. Ensimmäinen kuumepiikki nosti lämmön ehkä 38, ja laski buranalla. Olo helpotti hetkeksi. Mukana kuitenkin vain vettä ja matka jatkui koko ajan kohti karumpia seutuja, missä ei paljon supermarketteja ole..Olo meni nopeasti huonommaksi jatkuvasta ripulista ja uudesta parin tunnin päästä tulevasta kuumepiikistä johtuen. Sitten kuume liippasikin jo lähempänä neljääkymppiä. Juuri pystyin itseni vielä tuettuna raahaamaan vessaan, mutta tosi heikko olo oli. Edessä matka vuorten yli ja lähimpään sairaalaan yli kolmen tunnin matka. Hetken mietin, että näinköhän tämä on mun viimeinen matkani….Niin kamalaa oloa ei kyllä ole ikinä ollut. 40 asteen helle, mulla saman verran kuumetta, Morongoron paahtava kuumuus ja mikään ei pysy sisällä. Pakko olisi saada jostain suolaa ja sokeria. Keksin, että mulla on matkalaukussa hapankorppuja (kiitos työkavereiden!) ja kuin ihmeen kaupalla löydettiin kokista myyvä koju yhdestä risteyksestä. Panadolia ja buranaa pikkuisella yliannostuksella ja söin ja join pakon edessä vaikka pahaa teki. Kuume lähti laskuun ja olo helpottui vähän. Rudi oli jo selvittänyt mihin sairaalaan hän mut vie yöksi tiputukseen. Iringan Akaka -sairaalaan, jossa on täkäläisittäin korkea taso. Mitä lähemmäksi Iringaa päästiin, olo kuitenkin helpottui edelleen. Matkalla tuli vielä vastaan safarihotelli, josta sain ostettua lisää kokista ja pringlesejä matkaan sekä banaaneja pieneltä tytöltä tien laidasta, sillä korjaantui kalium -tasapaino ja huippauskin hieman helpotti.

 

Jotta matka ei muuten olisi ollut liian helppo, niin poliisit pysäyttivät meidät ainakin 10 kertaa! Tansaniassa ei ole ainakaan poliiseista pulaa...Aina jollakin verukkeella yrittävät saada kuskeilta rahaa ja meidän tapauksessa kytättiin Frankin lupalappuja joka kerta ja etsittiin syytä sakottaa. Kaksi kertaa sakot rapsahtivatkin jonkun muka puuttuvan luvan vuoksi...Täällä myös nopeusrajoitukset ovat maantiellä välillä 40-50 km/h, joten matkanteko ei todellakaan ole nopeaa. Onneksi oli se ilmastointi!!

 

Matkaa tehtiin siis 13 tuntia, aamu kasista ilta ysiin, jolloin saavuttiin hotellille Iringaan. Mun vointikin näytti siltä, että yö pärjätään. Yöllä tuli vielä kaksi kuumepiikkiä, mutta harvemmin sekä nyt tänään on tullut enää yksi, joten eiköhän tämä vielä tästä...Vaikka vessassa saakin rampata jatkuvasti. Tänään sitten ajettiin vielä n. 3 tuntia Iringasta Ilembulaan ja nyt siis ollaan oltu muutama tunti perillä määränpäässä :) Viikonloppu aikaa lepuuttaa ja toipua ja maanantaina olisi tarkoitus aloittaa virallisesti töiden parissa. Kun tästä nyt jaksaa, niin lähden katselemaan tulevien viikkojen kotiseutua - kaunista savannia ja ihmeellisen rauhaisaa maaseutua.

 

Kun tätä kirjoitan, ei toimi sähköt eikä netti. Eli koska tämän postauksen saan ilmoille, on vielä arvoitus :)  Kännykästäkin loppui jo akku, joten siitäkään ei ole iloa ennen kuin sähköt palaavat….

 

PS. Hirveesti olis vielä asiaa, mutta ei enää jaksa kirjoittaa. Sen vielä kuitenkin tähän laitan, että vaikka ollaan menossa safarille tämän työjakson loputtua, niin yksi safari käytiin jo eilen. Matkalla tänne ajettiin Mikumin Nationalparkin läpi  (Serengetin jälkeen isoin luonnonpuisto) niin nähtiin ihan tien vieressä seeproja, norsuja, kirahveja, puhveleita, apinoita, antilooppeja, impaloita...ja HIPPO :) Ihan epätodellista ja ihmeellistä!

 

Suvi 27.1.2017