Tosiaan viimeinen viikonloppu Ilembulassa meni vauhdilla! Aurinkoa, kävelyä kylällä ja muutaman tuliaisenkin löysin 👍 Kaikki (järkevä) ostettava on kyllä kiven alla täällä, mutta kauniita kankaita olis niiiiiin paljon!!! Ihan mahtavan värisiä ja hienoja kuvioita....täkäläiset yhdistelevät niitä rohkeasti ja kaikki yhdistelmät näyttävät upeilta! Tosin, jos Suomessa tekis saman, vaikutelma olis luultavasti kaikkea muuta 😅 Luulen muutenkin palaavani mustavalkoiseen filmiin tämän jälkeen....luonto, ihmiset, elämä ylipäätään, on niin värikästä täällä. Sitä tulee ikävä.

Kirkossakin käytiin sunnuntaina ja rukoilivat meille hyvää kotimatkaa, mutta myös meidän paluuta pian takaisin...😅 Mua on pyydetty muutenkin jäämään tänne moneen kertaan, se on kuulemma vain ilmoitusluonteinen asia soittaa kotiin ja kertoa perheelle jäävänsä tänne 😄 No, mutta en nyt oo jäämässä kuitenkaan vaikka pala sydämestä jääkin...💕

Sunnuntaina pidin myös palaverin täkäläisen lääkärin kanssa, joka toimii täällä kouluttajana ja jonka vastuulla on nyt kaikkien aliravittujen lasten hoito sairaalassa. Oli todella hedelmällinen palaveri ja itselle jäi sellainen olo, että kun me lähdetään, projekti jää hyviin käsiin. 😊 Mutta this is Africa, you never know...pitää vaan uskoa ja toivoa. Me ollaan ainakin tehty parhaamme. 

Maanantaina oli viimeinen kerta osastolla ja mikäpä sen parempi lopetus kuin se, että Praise käveli itse 😍😍😍😍 Samoin toinen kwasiorkor -tyttö alkoi hymyilemään meille, mikä on myös iso askel eteenpäin!! Apattisuus häviää ja tilalle tulee ilo ❤️ No enhän mä sieltä silmät kuivina päässyt lähtemään, kyynelehdin jo kun näin tyttöjen toipumisen ja sitten piti vielä hyvästellä Charles....Osastonlääkäri, joka on ihan huippu!! Tultiin tosi hyvin juttuun! 😊 Sanoi viimeiseksi, että rukoilee kovin, että tulisin pian takaisin. ☺️ Täällä tuo uskonto on ihan erilailla arjessa läsnä. Sitten liikutuin kun piti yhtä hoitajakin kehua....😄 Ei oo välillä helppoa olla herkkis😂 Mutta aika monta hoitajaa ehdin nähdä tuolla osastolla ja hyviä tuli vastaan tämä yksi....Sanottiin sitten opiskelijoillekin, että tästä hoitajasta otatte mallia! Toivottavasti hän jatkossakin ottaa yhtä napakan otteen perheistä ja pitää huolen, että lääkärin määräämät hoidot toteutuu. 

Tänään sitten aamu todellakin alkoi mun esityksellä "The value of the breastfeeding". Paikalla oli n. 40 lääkäriä ja hoitajaa. Luento meni hyvin ja ilo repes siinä kohtaa kun oli kysymysten vuoro...tuli nopeasti selväksi, että olin kajonnut tabuihin. Itse sairaalan johtava lääkäri (vanha mies, vanhat uskomukset...) oli hyvin tiukasti sitä mieltä, että me ei voida käydä opettamassa äideille ja terveydenhuollon henkilöstölle, että raskaana ollessa voi imettää ja kuinka tässä kulttuurissa sellainen ei sovi jo pelkästään perhesuunnittelun näkökulmasta. Mitään kunnon perustetta ei tietenkään ollut, mutta uskomukset ovat tiukassa. On niin vaikea pukea sanoiksi kaikkea, mitä täällä tapahtuu, mihin uskotaan ja kuinka taikausko, shamaanit, uskonto ja kulttuuri vaikuttavat kaikkeen. Välillä tuntuu, että tieteellä tai järjellä ei ole tekemistä minkään kanssa. Onneksi täällä on noita nuorempia lääkäreitä, jotka ovat jo eri mieltä asioista...Vanhojen pitäisi vaan ymmärtää siirtyä sivuun, mutta täällä on tapana vielä yli 70 vuotiaanakin tehdä töitä.

No vajaa tunti siinä lopulta keskusteltiin ja väännettiin aiheesta kunnes päästiin aamupalalle. Vatsat ravittuina omeleteilla ja muilla lisukkeilla, lähdettiin sitten tänne Kidukalaan 40 km:n päähän. Täällä se tarkoittaa lähes kahta tuntia autossa 😅 Tie oli huono, kuten arvata saattaa, mutta seikkailu ja pieni jännitys on aina jees. 😄 Perille kuitenkin päästiin jälleen ja ennen terveyskeskukseen menoa käytiin hienoilla vesiputouksilla 😍 Tämä kylä on n. 1600m korkeudessa ja kyllä on kaunis paikka tämäkin! Täällä myös terveyskeskuksesta pidetään hyvää huolta, paikka oli todella siisti!! Voisin hyvin kuvitella työskentelevän täällä 😊 Rudi sitten jo ilmoittikin paikan johtavalla lääkärille, että musta tulee heille seuraava ylihoitaja ja se oli sit sillä sovittu, ottavat mut erittäin mielellään 😅 Enää tarvis löytää sponsori ja suostutella perhe muuttamaan Tansaniaan 🤑😍😂

Sovittiin sitten, että pidämme tänä iltana klo 19 luennot koululla, mihin tulee opettajia ja muita kyläläisiä kuuntelemaan ja huomenna aamulla sitten luennoimme terveyskeskuksen aamumeetingissä. No.......sähköt meni poikki puoli seiskan aikaan ja ilman on vähän vaikea pitää powerpoint -esitystä....ooteltiin, ja ooteltiin...ja vielä vähän ooteltiin. Illallinen oli varattu meille klo 20 ja väsykin alkoi painaa. Puoli kasin aikaan lähti joku sitten metsästämään generaattoria, että saataisiin sähköä...Siinä kohtaa yritin jo sanoa, että josko vaan annettais olla, mutta ei...generaattori saatiin paikalle 20.15 ja sitten alettiin virittelemään läppäriä ja projektoria paikalle....kunnes joku huomasi, että virtakytkin tai joku muu tärkeä nappula oli jäänyt ottamatta mukaan 😆 Eli puoli ysin jälkeen todettiin, että ei voidakaan luennoida 😝 Voin sanoa, että meinas huumori loppua....mutta onneks vaan meinas 😉 Kerrottiin sitten kuitenkin lyhyesti meidän projektin sisällöstä ja ysin aikaan päästiin syömään...vähän jäähtynyttä ruokaa, mutta ruokaa kuitenkin 😅 Hakuna matata!! Vieläkään ei ole sähköä, katsotaan onko vielä aamullakaan. Sitten voidaan taas alkaa leikkimään generaattorin kanssa 😆😂

Huomennna takas Ilembulaan ja vikaa iltaa siellä viettämään. Sitten koittaa seuraavat seikkailut....🤗

Siitä sitten osastolle aamupalan kautta. Osastolla oli kyllä taas ihmeteltävää joka lähtöön....ja oikein meinas kiehahtaa. Mutta ei kai se mitään ois auttanut....joten annoin olla ja huomioni kiinnittyi siinä samassa hoitajaan, joka oli menossa antamaan avaavaa lääkettä pahassa obstruktiossa olevalle puolivuotiaalle tytölle. Ventolinea suoraan suuhun, kiitos! No minäpä sitten kiiruhdin siihen sanomaan, että mihin babyhaler jäi (olen täällä kolmeen kertaan näyttänyt kuinka se toimii)..no hoitaja ymmärsi vielä sen ja läks hakemaan...ja tuli takaisin maskin kanssa, johon tunki sen lääkkeen....ja minä siihen, että missä se tuubi on???? Ei ymmärtänyt enää ja minä sitten lähdin sitä etsimään, löysinkin sen ja sitten jälleen kerran näyttämään kuinka tuo vekotin toimii. Mitenköhän lääke mahtoi mennä iltapäivän puolella....ja voi kun näätte kuvan siitä babyhalerista 🙈 Tuon tänne uuden seuraavan kerran kun tulen....

Mutta jos unohdetaan kaikki muu surkeus osastolla, niin Praise voi jälleen paremmin!! Joi itse jo mehua ja on hymyillyt mummullensa (meille ei vielä..). 🤗🤗 Päässyt eroon nenämahaletkusta ja turvotuksetkin hienosti laskeneet! Iso toivo on, että tämä tyttö selviää!! Mun eka, en unohda koskaan!!!! Sovittiin sitten nuoren apulaislääkärin kanssa kierron päätteeksi, että nähdään klo 14 osastolla ja hän tulee tulkkaamaan kun ohjeistan perheelle "Chakula bora":n eli tasapainoisen ruokavalion. Nyt kun tytön vointi alkaa olla niin hyvä, että pystyy siirtymään tavallisiin ruokiin, niin on äärettömän tärkeää tulevaisuuden kannalta, että perhe on tietoinen mitä kaikkea tytön pitää päivittäin syödä, ettei tauti uusiudu. Osastolla oli myös kaksi muuta perhettä, joille piti käydä antamassa sama ohjaus. No.....minäpä sitten lounaan jälkeen suunnistin kirjojen ja kuvien kanssa paikalle klo 13.55, etten ainakaan ole myöhässä....(olis ehkä fiksumpi oppinut nopeammin, että turhaa on). Kun kello tuli puoli kolme, päätin lähteä....ei tullut apulaislääkäri tulkiksi. 😆 Niin peruskauraa täällä....muttei mulle. 

Sellaisen huomion tein tänään osastolla, että alkoi jotenkin ärsyttämään tämä kielimuuri. Kukaan, ei siis kukaan potilaista osaa englantia. Sanaakaan. Ja se vähä mitä itse on oppinut, ei "ihan" vielä riitä kommunikointiin sairaalan vuodeosastolla. Osaan kysyä oksentamiset ja ripuloinnit, yskät sekä syömiset, mutta hyvä jos sit enää vastausta ymmärrän...😬 Niin kyllä se vähän rupee risoon, kun on koko ajan jonkun muun varassa, jonkun joka tulkkaa ja siitäkään ei oo kyllä ihan takuita meneekö oikein. Paikallisten lääkäreiden englanti on suurimmalla osalla ihan hyvää, mutta hoitajista vain pieni osa tuntuu ymmärtävän ja vielä pienempi osa osaa muodostaa jonkun ymmärrettävän lauseen englanniksi. Summa summarum, swahilin kielen kurssille mars! Tai ainakin jos joskus pääsee tänne takaisin, niin ennen sitä. ☺️

No mitä nainen tekee, kun oharit ottaa päähän?? Menee tietysti kavereiden kanssa shoppailemaan 😄 Niinpä lähdettiin Sofian, Emman, Jenniferin ja Linnean kanssa Ilembulan "kauppojen" tarjontaa katsastamaan....ja löysin kuin löysinkin sellaisen kankaan, mitä olen etsinyt 😍😍😍 Hieno kangas, parempi mieli. Laittaisin kuvan jos pystyisin...

Ja tästä päästiin hienon aasinsillan myötä tähän mulle ah, niin rakkaaseen lajiin, eli nettiyhteyksiin 😆😝 En muista kirjoitinko siitä, kun jouduin tuplana maksamaan mun paremmasta yhteydestä, kun myivät mulle ensin mitä sattuu (vahingossa kuulemma...). No piti kuitenkin olla rajattomasti kaikkea 6.3 asti...No ei sit vissiin taasKAAN ollut, kun tänään halotel päätti ilmoittaa mulle, että "you have run out of data" Pay more or try to survive 😆 No tässä mä nyt yritän selviytyä....ja päätin pärjätä tällä heikommalla jäljellä olevat päivät. Wa toimii ja tää vuodatuksen jotenkin. Kuvia on turha yrittää ladata, mutta näillä mennään toistaiseksi. 

Ilta päättyi kuitenkin mukavasti, kun vietettiin ruotsalaisten viimeistä iltaa täällä pelailujen merkeissä. On ollut kyllä mukavaa, kun ovat olleet täällä 😊 On tullut naurettua paljon ja saatu henkistä tukea toisistamme ☺️❤️ Tusen tacks och trevligt resa till Zanzibar!  🐠🐬☀️🍸🍺

Hyvää viikonloppua Suomeen kaikille muruille!! 🤗 Mä teen töitä huomenna, jos vaan saan tulkin itselleni....Muuten suunnitelma vaihtuu pelkkään auringossa makaamiseen! 😎

No kuten tajunnan virrasta voi päätellä, olo on parempi 😅 Jopa ehkä vähän nälkäinen, jee!! Tää päivä menee vielä kuitenkin levätessä ja vessan läheisyydessä 😉 Huomenna sitten täydessä iskussa luento pitämään!

Täällä on muuten joka päivä kuumempi...eilen oli sisälläkin jo 28 astetta...Kotona, siis Suomessa, pidetään sisällä sellaista 19 astetta, joka on meille just sopiva 😅 No onneks mä tajusin eilen, että tuolla olkkarissa on tuollanen jalalla seisova tuuletin ja raahasin sen tänne makkariin. Viilentää oikein mukavasti! Kai mulla seuraavaks on sit flunssa....😆😂 

Päivät vähenee uhkaavasti, sen vuoksi on kyllä niin tylsää käyttää ne sairastamiseen. Meni se rokotuskäyntikin sivu suun 😔 Kuusi yötä enää täällä 😳 Ja yksi Kidukalassa, jossa pidämme luennot ja opetusta ensi tiistaina. Sitten koittaa matka Iringan yliopistokaupunkiin ja sieltä Safarille...🐅🐘🐆 

Nyt banaania naamariin ja kohti vahvistuvaa oloa 👍😊 Have a nice day everyone! ❤️

Mutta ennen näitä maisemia ja sitä omaa aikaa, vietin päivän tiiviisti töiden parissa. Osastolla aamupäivän ja kirjan parissa iltapäivän. Mun osuus alkaa olla mukavasti kasassa 👍😊 Ei oo ensikertalaiselle ihan iisiä kirjoittaa kirjaa, saatikka kun se pitää tehdä englanniksi. No onneksi sentäs täkäläinen lääkäri hoitaa sen kääntämisen swahilin kielelle, ettei enää siihen tarvi ruveta 😂 Ei oo muuten mikään helppo kieli.....Tarvis joku kerta listata tänne mitä on oppinut. Sanoja oon oppinut aika paljonkin, mutta kyllä lauseen muodostus on haastavaa, joitain ihan perustervehdyksiä lukuunottamatta. Kieliopillisesti muistuttaa suomea vaikeusasteeltaan 😝

No, mutta palatakseni tuonne osastolle, niin mä oon alusta asti joka lapsen kohdalla miettinyt kipulääkitystä. Täällä kivun hoitaminen on aivan surkeaa ja sekös mua on vaivannut koko ajan. Mä olen jokaisen lapsen kohdalla kysynyt kipulääkkeistä ja vasta sitten osastonlääkäri on sen määräyksiin kirjannut...ja se kipulääke täällä on parasetamoli, ei muuta....No voitte vaan kuvitella, että se ei ihan kaikille potilasryhmille riitä. Joskus saatavilla on petadiinia tai ibuprofeiinia, mutta nytkin ne oli "out of stock". Osastolla on tällä hetkellä 5 lasta vetohoidossa reisi- tai sääriluumurtuman vuoksi (täällä ei kipsata..), nämä meidän kaksi pahassa jamassa olevaa aliravitsemuspotilasta sekä yksi 2 vuotias, jolla on lähes koko oikea reisi ja nivunen nekroosissa. Kaikki nämä tarvitsisivat vahvempia kipulääkkeitä, varsinkin tämä viimeinen potilas. Teki niiiin pahaa katsoa, kun lääkäri paineli ja tutki sitä jalkaa ja tytön silmissä oli pelkästään kauhua 😓 No jalka on nyt operoitu ja toisen mun kyselyn jälkeen lääkäri passitti hoitajan apteekkiin ja sentäs sitä Buranaa saatiin tytölle. Annostuksissakin olisi ehkä toivomisen varaa....No Rudihan huomasi minun huoleni tässä asiassa ja nyt katsotaan, josko mä saisin jatkossa jonkun keräyksen tms. pystyyn, että saataisiin kipulääkkeitä lapsille!! Täytyy alkaa tätä Suomessa miettimään ja kehittelemään. Sen tiimoilta olis varmasti tarvetta isommallekin projektille...

Kyllä sais Suomessa vanhemmat olla vähän tyytyväisempiä lasten saamaan hoitoon esimerkiksi juuri tämän kipulääkitys -asian tiimoilta!! Ainakin niissä paikoissa missä itse olen työskennellyt, kivunhoito on ollut aina yksi tärkeimmistä asioista! Toisaalta taas täällä vanhemmat vois ymmärtää vaatia edes sitä parasetamolia sen sijaan että lapselle vaan sanotaan "pole, pole". Tarkoittaa pahoittelua, sympatian ilmaisua. Sitä kuulee täällä todella paljon, mikä tietty on ihan hienoa. Ihmiset välittää ja selkeästi ovat pahoillaan toisten puolesta. Mutta se ei yksinään ihan riitä.

Juu, sitten olis monta muuta projektia, monta muuta ideaa ja ajatusta, mitä täällä tarvittais aina välinehuoltajasta lähtien....mutta täytyy vaan asennoitua niin, ettei kanna koko Ilembulaa harteillaan...se ei johda mihinkään muuhun kuin masennukseen 😉 Ja sehän ei sovi mulle alkuunkaan 😄 Joten nyt tehdään mitä voidaan ja saatetaan tämä hyvältä vaikuttava projekti kunnialla päätökseen, ainakin omalta osaltamme. Sitten voidaan alkaa miettiä uusia aluevaltauksia 🤓 

Vähiin käy päivät muutenkin....apua! Huomenna lähden neuvolan hoitajien mukana rokotuskäynnille periferiaan, torstaina lähdetään Inukaan neuvottelemaan siellä olevien aliravitsemuspotilaiden hoidosta ja perjantaina mulla on luento sairaalan meetingissä. 👍 Silloin puhutaan lääkäreille ja hoitajille tiukkaa asiaa imetyksestä ja rikotaan muutama tabu...! 😬😌 

Laitettakoon tähän loppuun vielä ystävänpäivän kunniaksi yksi kuva ystävistä eli minä ja muut kakskymppiset yhteiskuvassa 😂 Täällä olossa on muuten ollut sekin mukavaa, että mua on järjestäen luultu kakskymppiseks 😂 Kerran oli 20v, ja muutaman kerran 22v. Viimeisin veikkaus oli 24 vuotta 😄 Reissun loppua kohden saatan päästä jo 30 paremmalle puolelle....😂 Tämä asettaa tietysti myös vähän haasteita tuon uskottavuuden kanssa....😆 Pakko aina sanoa kaikille, että olen ollut jo 15 vuotta sairaanhoitajan hommissa....Mutta joo, tässä siis ruotsalaisten kanssa apinanleipäpuun katveessa savannilla. 😍

Hyvää huomenta Ilembula! 😍 Tuossa siis mun talo, kylpee ihanasti aamuauringossa. 

Palataan kuitenkin vähän taaksepäin..Torstaina lähdettiin siis Mufindiin, 2000 m korkeuteen vuorille. Matka sinne taitettiin ruotsalaisen vapaaehtoistyöntekijän kyydillä ja sellaisia teitä pitkin, että en ollut lainkaan varma selvitäänkö me perille asti....ja oman kauhukertoimen siihen toi rankkasade sekä jokapuolelle jylisevä ukkonen...No neljän tunnin yhtäjaksoisen matkaaminen jälkeen oltiin perillä. Matkalla ajattelin, että määränpäässä tarvii olla jotain tosi spesiaalia, että ihmiset viitsivät ja uskaltautuvat tuollaisia teitä ajelemaan....Enkä ollut väärässä! Aivan käsittämätön paikka, ihan kuin olisi tullut eri maailmaan jälleen! Alla kuva yleisilmeestä mikä koko paikalla oli eli teeviljelmät ja sademetsä, alkuperäinen, koskematon ja niiiiiin kiehtova!!

Säät eivät suosineet, mutta se ei haitannut. Lämmin kuitenkin oli vaikkakin pilvistä. Herra ja rouva Fox, brittiläinen pariskunta, jotka ovat jo 59 vuotta asuneet Tansaniassa, pyörittävät paikkaa nimeltä Highland Fox Lodges, ja siellä me yövyimme kaksi yötä. Aivan ihastuttava miljöö ja aivan ihastuttava pariskunta! He ovat sijoittaneet miljoonia dollareita Mufindiin kylään, pyörittävät siellä Children's Village -projektia ja montaa muuta juttua. Perjantaina päästiin sitten kierrokselle ja tutustumaan projektiin, jossa on myös suomalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä mukana. Muutama kuva alla ihanista lapsista 😍

Olisin voinut ottaa kaikki mukaani ❤️ Viimeisessä kuvassa päiväkodin välipalalla oli suomalaisia lättyjä, tuoksu oli huumaava 😅

Kierroksen jälkeen kierrettiin teeviljelmillä ja käytiin katsomassa kuinka Foxit kasvattavat kaloja. Ihasteltiin siinä samalla maisemia järvellä sekä mahtavaa luontopolkua, missä tehtiin kävelylenkki. Siellä kasvoi mm. orkidea n. 3 metrin korkeudessa 😍

Satumainen järvi keskellä sademetsää ☺️

Löydettiin myös karvakamu 😂

Lauantaina palattiin takaisin tänne omille mestoille (oli muuten kuin olisi kotiin palannut ❤️), missä yhteydetkin taas toimivat. 👍 Välittömästi, kun oltiin tultu takaisin, lähdin käymään osastolla katsomassa, kuinka mun oma pikkupotilas jaksaa. Osastolle oli tullut aamulla myös toinen pieni tyttö, joka sairastaa kwasiorkoria. Ei onneksi ollut ihan yhtä huonosta kunnossa, vaan jaksoi vielä syödä itse. Ilokseni kuitenkin huomasin, kun kävin näiden kahden tytön luona, että hoitajat olivat tehneet kunnon aikataulut lääkkeille ja maidolle täysin mun ohjeiden mukaan ja teipanneet ne kiinni sängyn päätyyn!!! 🤗🤗🤗🤗 Kaikki oli niinkuin pitää, hoidot hyvin päällä ja toinen tyttö jälleen paremmassa kunnossa ❤️ Mä olin niiiiiin onnellinen, että juoksin kertomaan uutiset Rudille, joka tietty yhtyi tähän iloon 😅 On se vaan hienoa.

Tuosta huojentuneena ja tyytyväisenä päätin sitten pitää koko sunnuntain lepopäivänä ja nauttia ainoastaan auringosta ☀️ Se onnistuikin loistavasti, aamuysiltä lämpöä oli jo 30 astetta 😅 Nyt vähän kasvoja kiristää auringon jäljiltä, mutta onneks työkaverit oli pakanneet mulle mukaan hyvät rasvat 😄 Niillä selviää ja huomenna tää on jo rusketusta....😎😅 

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille sinne Suomeen, voikaa hyvin ❤️

Ei tällaista koe Suomessa, paraneminen on lähes aina itsestäänselvyys. Olen työskennellyt Suomessa myös lasten syöpäosastolla ja siellä ilon ja surun kyyneleet toki kuuluivat asiaan. Ja kyllä sitä välillä muutenkin eläytyy lapsen tilanteeseen niin, että liikuttuu. Se on silti erilaista. 

Isoja tunteita, elämää isolla sydämellä! Tää on niiiiin mua!! Pää leijuu, ja teksti on ihan hölmöä, mutta ei haittaa! 😂 Mä oon vaan niin fiiliksissä!! Ja tuun muistamaan mun ensimmäisen kwasiorkor -potilaan aina, ihana kolme vuotias tyttö, jolle vihdoin näkyy valoa pitkän tunnelin päässä.

Aamuraportin jälkeen meille oli sovittu tapaaminen DRCHCo:n kanssa 😅 Hirvittävä sanahirviö, mutta kyseessä siis oli District reproductive child health coordinator. Hänen oli hyvää tietoa ja tilastoja viime vuodelta koskien tämän alueen aliravittuja lapsia. Päästiin siinä jo iso harppaus eteenpäin ja löydettiin erittäin pätevän ja kiinnostuneen oloinen kaveri auttamaan asioissa. Se ei ole ihan itsestäänselvää täällä(kään)....Tavattiin myös paikallinen ravitsemusterapeutti.

Tapaamisen jälkeen mulle oli siis varattu sairaahoitajakoululta (Ilembula institution of health and applied sciences) tunti aikaa mun luentoa varten. Isoon luentosaliin oli kerätty koko koulun oppilaat, paikalla oli n. 180 oppilasta, juuri aloittaneista aina kolmannen vuoden opiskelijoihin asti. Esittelin itseni swahilin kielellä, ajattelin josko siitä muutaman irtopisteen sais heti alkuun 😂 Luento kesti reilu puoli tuntia ja opiskelijat kuuntelivat hiljaa ja keskittyneesti ja kirjoittivat ahkerasti muistiinpanoja. Luennon jälkeen sanoin, että vastaan tietysti mielelläni kysymyksiin jos sellaisia on. Ja olihan niitä 😄 Siinä meni toinen puolituntia sitten..toiset kysymykset olivat ihan järkeviä, toisista huomasi, että luento tais olla hieman liian korkealentoinen näille aloitteleville opiskelijoille..No kinaamaankin päästiin, kun yksi tyttö ei ollut tyytyväinen mun vastaukseen imetyksestä uuden raskauden aikana. Se on täällä tabu ja sen kyllä huomasi...Tyttöä selkeästi ärsytti se, että olin sitä mieltä että raskaana olevan pitää jatkaa imetystä (tällä on tosi suuri merkitys aliravitsemukseen ehkäisyssä!). Lopulta hän tyytyi vastaukseeni, toinen asia sitten on muuttaako se hänen näkemystään...tuskin. Siihen täytyy kuitenkin itse asennoitua oikein, mä oon ainakin yrittänyt. Enempään en pysty.

Osastollekin tuli eilen ensimmäinen pahasti aliravittu lapsi, tosi heikossa kunnossa. Siitä tuli sitten mun omapotilas ☺️ Rudi teki hoitokaavion ja minä pidän huolen että hoitoa myös toteutetaan..sekään ei ole täällä itsestäänselvää..Laitettiin tytölle nenämahaletku, opetin hoitajia maidon ja muun antamisessa ja siitä se hoito sitten lähti. Ilta kontrolloiden meni hyvin, yöllä oli sitten ollut ongelmia..No tänään aamulla käytiin tiukasti asiat taas läpi ja kohta lähden katsomaan, onko hommat nyt sujunut. Pääsin myös opettamaan hoitajia ja opiskelijoita käyttämään babyhaleria ja laskemaan laskuja 😅 Perusjutuilla siis mennään....Mutta on ihan mahtavaa tuntea itsensä hyödylliseksi!!!!! 👍🤗

Eilen illalla syötiin yhdessä sairaaalan johtajan sekä ruotsalaisten opiskelijoiden kanssa, ilta oli ihan huikean hauska! Naurettiin vedet silmissä!! 😂 Ihmiset on kyllä täällä niin huumorintajuisia ja hauskoja, että ei mitään rajaa....Sopii mulle hyvin! 😂

Nyt takas osastolle ja sit reppua pakkaamaan...Huomenna lähdetään ylämaille, Mufindiin ☺️ Ajetaan kyllä Inukan kautta, missä on kuntoutuskeskus vammaisille lapsille. Siellä on muutama potilas, joita käydään katsomassa. Sen jälkeen sitten alkaa meidän viikonloppu. 😊

Tämä viikko starttasi mielenkiintoisella osastokierroilla jälleen ja käynnillä orpokodissa katsomassa, että kaikki on hyvin. Nämä ihmiset täällä ovat kyllä omaa luokkaansa! Avoimia ja iloisia, ystävällisiä ja kiitollisia pienistäkin asioista. Ihan mahtavaa!! 

Sitten alettiin väsätä kirjaa, jossa päästiinkin ihan hyvin vauhtiin 👍 Illan käytin vielä viimeistelläkseni huomisen luentoni. Huomenna luvassa siis luento sairaanhoitajakoululla aiheesta "Is the child malnourished -and how it can be prevented". Järjestivät niin, että saavat koko koulun paikalle kuuntelemaan mua....😄

Täällä on siis tällä hetkellä myös viisi Ruotsalaista sairaanhoitajaopiskelijaa, yksi poika ja neljä tyttöä. Kivoja tyyppejä! 😊 Tulivat viikkoa meitä aiemmin ja lähtevät ensi viikolla pois. Ovat halunneet olla paljon meidän matkassa osastolla ja ovat kovia kyselemään kaikkea, ihanan innokkaita ja nuoria... 😅😉 Tulevat siis myös huomenna kuuntelemaan mun luentoni. Keskiviikkona homma jatkuu Rudin luennolla ja torstaina lähdetään Mufindiin kahdeksi yöksi, mikä on vielä korkeemmalla vuorilla kuin missä nyt ollaan. Siellä on kuulemma vielä upeammat maisemat kuin täällä, mitä on kyllä hieman hankala uskoa 😄 

Laitan tähän lopuksi pari kuvaa viime päivien ötököistä...😉 Näiden lisäksi kyllä päästiin tänään ihastelemaan juuri kuoriutuneita tipuja ja raskaana olevaa liskoa 😍

Paitsi etten laita kuin tämän yhden, kun iPadi jostain syystä herjaa noita kahta muuta kuvaa eikä anna liittää niitä. No tässä kuitenkin mun tämän illan kaveri......tippui yhtäkkiä mun makuuhuoneen lattialle jostain....😝 Onneks en pelkää hämähäkkejä ja tiedän ettei toi oo myrkyllinen, mutta ei se kiva kaveri yöksi ole silti...😉 Kokoa ehkä vajaa pari tulitikkurasiaa, kuvasta vähän vaikea ehkä hahmottaa kokoa. Päätin sitten lopulta listiä sen kun ei suostunut häipymään kaappien alle vaikka kuinka yritin...Anteeksi vaan hämppis 😔

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin....hyvää yötä 😅

Päälle sitten herkullinen kala-ateria. Ja noi mangot...aaaah!!! <3

Viikkoon mahtui kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Tuli sitä kauhisteltuakin muutamaan otteeseen tätä touhua...Mutta joka päivä enemmän alkaa omalla tavallaan ymmärtämään näitä ihmisiä täällä ja tapaa elää ja olla. Hakuna matata, nyt ollaan Afrikassa. Toki on paljon asioita, jotka voisi olla paremmin ja pitäisi tehdä paremmin. Mutta kaikilla asioilla on kaksi puolta. 

Ensimmäinen kuoleva lapsi. Se(kin) kosketti. Tähän asiaan ei vaan ole sanoja yhtään enempää.

Synnyttäneiden osastolta pääsin nappaamaan yhden kuva siitä, kuinka täällä helteessä pakataan vastasyntyneet...Etsi kuvasta vauva :D

Seuraavassa kuvassa kuivataan lakanoita sairaalan pihassa, ihana väriloisto!! Ihmiset tuovat kotoa mukanaan lakanat ja kaikki vaatteet muutenkin. Sekä pukeutuvat parhaimpiinsa tullessaan sairaalaan. Täällä sairaalan ja hoidon arvostus näkyy ihan erilailla kuin Suomessa.

Orpokodissa on tullut käytyä myös sylittelemässä pikkuisia jonkun verran. Ne on kyllä liikuttavan suloisia. Ja kaikenlaisia tarinoita siellä kyllä kuulee lasten taustoista..Mutat hyvät oltavat niillä pienillä on siellä! :)

Oon puhunut näistä kukoista ja lampaista, lehmistä ja possuista mitä täällä on ihan kuin maaseudulla Suomessa konsanaan. No on täällä siis vähän eksoottisempiakin eläimiä :D Kolibrit, vaikka minkä väriset, istuvat jatkuvasti ihasteltavina tuossa mun puutarhassa. Kauniita perhosia ja mitä makeimpia tuhatjalkaisia täällä viipottaa :) Ja liskoja...Voi pojat mitä väriloistoa! Yhden sain napattua kännykkään, aika hieno tämäkin:

Nyt sitten viikonlopun viettoon! :) Ihanaa viikonloppua jokaiselle myös Suomeen, rentoutukaa ja nauttikaa olostanne! <3

Sen verran käsi mä kuitenkin edelleen oon, että en millään saa tuota Nikonia yhdistettyä mun koneeseen, puhelimeen enkä iPadiin. Oon meinaan ihan muutaman kerran yrittänyt...ja ei vaan onnistu. Ja täällä Ilembulassa oon ottanut lähes kaikki kuvat tuolla kunnon kameralla. Ja kun sen makuun on päässyt, ei haluaisi enää muuta käyttää....kännykän kuvat näyttää niiiiiiin surkeilta! :D Joten tällä erää kuvia vain Darista, katsotaan etenenkö tuossa kameran käytössä ja joku päivä näätte sitten niitäkin kuvia.

Tuossa perusmeininkiä Darin iltapäivistä :) Otettiin rennosti, kun aamu oli juostu asioilla helteisen suurkaupungin vilinässä. Guest House Onnela sijaitsi ihanan rauhallisella niemimaalla syrjässä tunkkaisesta keskustasta.

Huikean hienolla paikalla, Hotelli Slipwayn ravintola. Täällä kuitenkin tuli syötyä se kuuluisa salaatti...Ei se silti maisemia sen huonommiksi muuta :D

Auringonlaskun aikaan...

Bajaji vei paikasta toiseen...Halvalla! Mukava, vähän pomppiva kyyti. Erittäin hyvin ilmastoitu :D

Laukutkin saatiin kiiretoimituksena kahden päivän jälkeen. Laskin nopeasti, että oon lähemmäs 50 kertaa elämäni aikana lentänyt johonkin ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun laukut eivät pysyneet perässä. Ei voi olla kovin pahoillaan. Ja hyvin pärjättiin hetki ilmankin :)